Nyt se alkoi

Huhhuh, kaksi ensimmäistä viikkoa yliopistossa on nyt takana. Ja voin sanoa olevani poikki. 

Ensimmäinen viikko oli orientoiva, eli tutustuttiin toisiimme sekä kampuksen ja yliopiston toimintaan. Illaksi tuutorit olivat keksineet ohjelmaa, joka olikin oikein mukavaa näin ulkopaikkakuntalaisen vinkkelistä, kun ei vielä pahemmin ole aktiviteettejä omasta takaa. Tai allekirjoittaneen tapauksessa yhtään. Kotona kerkesin yleensä vain pyörähtää ja huomasi perjantaina, että alkaa olemaan kroppa uupunut. Mutta mukavaa kyllä oli ja pääsi hyvin tutustumaan porukkaan, jonka kanssa pitäisi tallata 6 vuotta eteenpäin.

Tiistaina 3.9. päästiin sitten tositoimiin ja oli ensimmäisen luennon vuoro. Aiheena solut ja kudokset, joka ainakin näin ekan viikon jälkeen tuntuu vielä suhteellisen pehmeältä pudotukselta yliopistomaailmaan. Toisin kuin toinen menossa oleva luuopin kurssi, joka selventää varsin hyvin, ettei tässä vielä mitään osata. Päivät on ollu tähän mennessä aika lyhyitä, joten hyvin on kerennyt kotona kertailemaan ja opettelemaan asioita, joita ei luennolla tajunnut.

Huomenna olisikin sitten jälleen hyvin levätyn viikonlopun jäljiltä aika polkaista uusi viikko käyntiin uusien kujeiden kera. Edessä on hieman pidempiä päiviä koulussa, mielenkiintoisen asian äärellä sitä ei juurikaan huomaa.

H-hetki lähestyy!

Huh huh, kesä on mennyt kauheaa kyytiä ja pian on minullakin edessä paluu koulun penkille. Viime kerrasta onkin jo vierähtänyt tovi. Toisaalta liian pitkä, toisaalta sopiva kadonneen motivaation etsimiseen.

Tän hetken fiiliksiä kuvaa vain sana innostunut. Muutto, uusi kaupunki, uusi koulu ja uusia ystäviä. Elämässä alkaa ihan kokonaan uusi kappale. Vaikka välivuodet tekikin mulle todella hyvää, on silti huojentavaa päästä elämässä eteenpäin. Kohti tavoitteita ja unelmia, jotka on tähän mennessä ollut näkyvissä vaan niissä ajatuksissa ennen nukkumaanmenoa. Nyt niistä on vihdoin tulossa totta, musta on todellakin tulossa eläinlääkäri.

Eläinlääkis on ollut mun unelmana jo pienestä pitäen, silloin se vuorotteli maatilan emännän ja kilparatsastajan kanssa ykköspaikasta. En tiedä teistä muista, mutta mulle noi kolme "ammattia" on vieläkin sellaisia, joita voisin kaikkia elääkseni tehdä. Aika hyvin sitä on ala-asteikäisenä tietänyt mitä haluaa tehdä. Toki iän karttuessa on realisoitunut mihin on itsellä mahdollisuudet ja rahkeet ja mikä ei taas ole niin kannattavaa sitten kuitenkaan.

Vaikka ammatti itsessään on ollut minulle selvä jo pitkään, on silti hankalaa vastata kysymykseen, miksi haluan eläinlääkäriksi? Sen verran osaan nimetä, että eläimet on itsessään se, jonka kanssa jaksaisin työskennellä päivästä toiseen vaikka ikuisuuden. Ehkäpä tuleva vuosi myös auttaa mua kaiken muun ohella vastaamaan paremmin tähän kysymykseen.